Archive for May, 2006

Remontti

Wednesday, May 24th, 2006

En ole vieläkään saanut Norjasta postia ja vaimo ilmoitti, että nyt unohdat hetkeksi tuon projektin ja seuraavaksi remontoidaan tyttärien huone. No, ei siinä mene pitkään, nyt on jo tapetit lähes kokonaan poistettu ja tänään aloitan uusien tapettien laiton. Huomenna on sitten helatorstain eli vapaapäivä, joten jos saan huoneen huomenna kokonaan tapetoitua, voin varmaan jatkaa jalustan rakentamista, sillä edellytyksellä ettei sada.

Pitänee yrittää raivata autotalliin tilaa, jotta sinne saisi sellaisen pienimuotoisen verstaan aikaiseksi, ei sinne autokaan mahdu :)

Kyllä se siitä

Sunday, May 21st, 2006

En ehtinytkään lataamaan kuvia tänään, koska oli muita hommia, remontin aloitus tyttöjen huoneessa ja yhden tapahtuman kuvien lataus. Mutta kyllä ne kuvatkin ilmestyvät tähän tekstin sekaan.

No nii, nyt olen saanut sahattua ja jyrsittyä ensimmäisen jalustan jalan valmiiksi. Pari ensimmäistä meni vähän opetellessa yläjyrsijän käyttöä. Mutta kun keksi tekniikan eikä pitänyt kiirettä, homma alkoi sujua.

Ensin jyrsin molempiin sivupaloihin uran, vaikein homma oli saada keskelle se ura, ei se aivan keskelle sattuntut, meni ehkä jonkun 2mm ohi, joten aika tarkkaan kuitenkin, kuten jo totesin, että kovaa puuta tuo mahonki, niin nyt se tuli todistettua toiseen otteeseen. Kyllä siinä sai tehdä ihan täyden työn että sai jyrsittyä ne urat. Hommaa helpottaisi jos olisi höyläpenkki, mutta kun ei ole, niin piti itse keksiä korvaava ratkaisu. Puu sirkkelin päytään kiinni ja puolenvälin jälkeen siirrettiin kiinnitys toiseen kohtaan ja jatkettin jyrsimistä siitä mihin jäätiin.

Näin sain tehtyä kaikki sivupalat valmiiksi ja yhden keskipalan, siihen keskipalaan sen (miksi sitä kutsuisi) urospontin, jyrsiminen olikin jo helpompi, kun siitä piti jyrsiä molemmilta puolilta. Kun kerran on laittanut ohjurin kunnolla niin homma sujuu kuin vettä vaan.

Eli nyt on siis valmiina yksi jalka, tai valmiina ja valmiina, puuttuuhan siitä vielä millä se voisi kiristää ja reiät pitää tehdä jotta sen saa kiinni sitten jalusta yläosaan. Sen suunnittelu onkin seuraava haaste.

Äiti luonto

Saturday, May 20th, 2006

Taitaa olla äiti luonto meikäläisen rojekteja vastaan, just kun sain työkalut ulos, niin eikä mitä, alkaa sataa. Huomenna uudelleen. Sain sentään jollain tavalla sahattua sirkkelillä palaset jotka tarvitsen. Huomenna kuvia.

Jalustan rakentamista

Saturday, May 20th, 2006

Koska kamera ohjeita ei vielä Norjasta ehtinyt tulla, aloitamme jalusta rakentelun. Löysin erään sivun jolla oli kauniin näköinen jalusta, sitä mukaellen ajattelin tehdän omani.
Tämä mies on siis nimeltään S.K Grimes.

Olen tehnyt joitakin suunnitelmia ja seuraavaksi pitäisi saada sahattua levystä sopiva kappale, jotta pääsisin aloittamaan. Katsotaan mihin saakka päästään, ennekuin lätkämatsi keskeyttää. Kuvia tulee sitten myöhemmin.

Moderointia :)

Friday, May 19th, 2006

Ei vaan, kiitos JE:lle kommenteista jotka jäivät moderoinnin kynsiin, koska olin tehnyt pari paresutavaa laatua olevaa mokaa.

1. Sähköpostiosoite, johon piti tulla ilmoitus kommenteista, sen tulisi olla oikein kirjoitettu :(
2. Pitäisi päästää ne kommentit läpi jos niitä haluaa, eli nyt ei pitäisi olla enää moderointia.

Pahoiteluni JE:lle moderoinnista ja kiitos kommenteista.

Muutoksia sivuilla

Friday, May 19th, 2006

No niin, sadepäivähän tästä sitten lopulta tuli. Ja kun en omista hienoa verstasta, niin hommat täytyy tehdä ulkona, joten tänään hommat seisoo niin sanotusti.

Mutta, ettei menisi aivan hukkaan, niin päätin hieman modifioida blogia ja tein sivun johon tuleen sitten laittamaan kuvia jotka on otettu kameralla. Joten, olkaapa hyvät, kuvasivu on nyt sitten avattu ja ihka ensimmäinen kuva laitettu näkyville.

Ostoksilla

Thursday, May 18th, 2006

Kävin tänään Bauhausissa ostoksilla, alunperin menin ostamaan lasileikkuria, jotta saan leikattua tähyslasin kameraa varten.

Mutta siinä kävi sitten niin, että aikani mietittyäni, olin jo ostamassa mahonkia 18mm liimapuulevynä, mutta, satuin kuitenkin kysäisemään hieman myyjältä neuvoa ja hän kertoi, että toisella osastolla oli myynnissä vähän paksumpaa mahonkista liimapuulevyä, joten ei muuta kuin sinne.

Sieltä sitten tarttui puolivahingossa mukaan 3000×28x400mm levy mahonkia, kun sattui olemaan tarjouksessa, siitä saa sitten värkättyä jalustan ja puuta jää yli kameratarpeiksi siihen 4×5″ kameraan, joka on seuraava projekti. Tässä kohtaa pitää kysyä, että onko jollain suositella kuulapäätä joka olisi tarpeeksi tukeva ison koon kameralle, mutta kuitenkin kätevä käyttää myös kinolla.

Olen miettinyt joko Slikin 800:sta tai jotain sen kokoista kuulapäätä.

Sitten kuvaamaan

Wednesday, May 17th, 2006

No niin, nyt on kamera ladattu filmillä ja kuvan ottaminen voi alkaa, ongelma on tietysti etten tiedä mitä filmille tallentuu. Jalustana sai toimia vanha klaffituoli, se keskelle tietä ja kamera “jalustalle”. Valotuksen mittaus mittarilla, joka näytti 2min. valotusta aukolla 45. Kännykästä ajastimeen kaksi minuuttia, “suljin” auki ja ajastin päälle. Kun kännykkä piippasi suoja takaisin objektiivin eteen ja takaisin pimiöön. Olin jo aiemmin tarkastanut, että Rodinalilla 1:50 suhteella kehiteaika olisi 12min.

Nyt olin viisaampi kuin edellisellä kerralla ja hain sisältä tarkaan 20 asteista vettä ja sekoitin Rodinalin veteen, huuhdoin altaan, koktaili altaaseen valot pois ja takalauta esiin. Kännykkään olin laittanut valmiiksi 12min ajastimeen, känny takin taskussa, sormi napilla, nega altaaseen ja ajastin päälle. Ensimmäiset 30s. (noin) heilutin allasta koko ajan – kello seinällä raksuttaa, niin siitä on aika helppo laskea – sen jälkeen joka minuutin jälkeen heilutusta jonkin aikaa. Sitten vain keskeytteeseen, keskeytteenä käytän vettä ja etikkaa. Kiinnitys ja kuva oli valmis.

Negatiivi

Koska skannerini ei ymmärrä näion isojen negojen päälle niin, ei auttanut muu kuin tehdä pinnakkainen ja skaannata se. Kuvan voit katsoa tästä

Jatkoa seuraa

Wednesday, May 17th, 2006

Ensimmäinen proto meni siis pieleen.

En kuitenkaan lannistunut siitä, vaan viikko edellisen jälkeen kaivoin taas koko helahoidon esiin (itseasiassa äitienpäivänä). Leikkasin taas palan leivinpaperia ja aloin ihmetellä -tässä vaiheessa olin jo teipannut molemmat puoliskot yhteen- mikä meni tarkennuksessa pieleen. Jostain syystä työnsin vahingossa leivinpaperin syvemmälle laatikon sisään -kappas vaan- kuva tarkentui (tässä vaiheessa on hyvä kertoa myös se, että tarkentelin autotallin hämärässä objektiivi ulospäin suunnattuna). Joten tulin siihen johtopäätökseen, että laatikot yhdessäkin ovan liian paljon. Tässä vaiheessa mittailin vähän paljonko olisi hyvä etäisyys etu ja takalaudan välille.

Ei muuta kuin pöytäsirkkeli ulos ja sahaamaan laatikot puoliksi. Kätevää, nyt voinkin rakentaa kaksi kameraa ;)

Sahatut laatikot

Sitten vaan objektiivilauta kiinni, takalauta jonkin matka päähän etulaudasta, muovisäkkiä ympärille ettei valoa pääse sisään, teipataan kaikki mahdollinen mistä voisi päästä valoa sisään kameraan ja takaisin autotalliin. Rumahan kamera on kuin mikä, mutta kun ei ole vielä oikeaa paljetta, niin näillä mennään.

Palje kiinni
Kamera takaa
Suljin

Seuraavaksi pitää saada tarkennettua uudelleen, eli etulauta kiinni sellaiseen puukiskoon (laitan jossain vaiheessa paremman kuvan, mutta tuosta yllä olevasta kuvasta saa jonkin näköisen kuvan) ja takalautaa siirtelemällä sain kuvan tarkennettua leivinpaperiin ihan oikeasti. Takalautakin ruuvilla kiinni, ettei tarkennus karkaa :D Helppoa ja nopeaa kuvaamista, vai mitä? Tässä vaiheessa muista asettaa haluamasi aukko, koska seuraavaksi laitetaan suljin paikalleen, eli objektiivisuojus.

No niin, nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että voidaan mennä pimiöön lataamaan kamera. Mistä sitten tietää mitenpäin nega tulee? Tiedon sain kameralaukku.comista, eli homma menee näin, negassa on sellaiset kolot yhdellä reunalla, T-max:ssa niitä oli kaksi, kun kolot ovat oikeassa yläkulmassa kun pitelet negaa kädessä, niin nega on oikein päin. Tuntuu aluksi oudolta mutta kun näet negan oikeasti niin asian tajuaa, laitan jossain vaiheessa aiheesta havainnollistavan kuvan.

Nyt tilkitsin kaikki paikat josta vain oli mahdollista, että valoa pääsisi tulemaan, siten odotin muutaman minuutin, että silmät tottuivat pimeään. Ei ollut valovuotoja, joten hommiin. Nega ulos laatikosta ja pussista ja sen jälkeen teippasin sen takalautaan kulmista kiinni. Takalauta kameraan ja koska minulla oli palkeena sitä muovisäkkiä, oli se helppo taitella takalaudan suojaksi, ettei sieltä pääse valoa.

Mistä kaikki alkoi?

Wednesday, May 17th, 2006

Olin jo aiemminkin suunnitellut oman kameran rakentamista, kun olin lueskellut netistä ihmisten kommentteja ja kokemuksia kuvin ja tekstein höystettynä. Norjalainen Jon Grepstad on tehnyt hienoa työtä kirjoittaessaan ohjeet 4×5″ kameran tekemiseksi puusta. moni on hänen ohjeiden perusteella saanut tehtyä vastaavanlaisen kameran.

Minä lähdin ensin hieman eri näkökulmasta rakentamaan omaani. Minulla oli objektiivi, joka kyselyjeni perusteella sopisi ison koon kameraan. Lisäksi minulla oli kaksi lastulevystä tehtyä laatikkoa, joten ei muuta kuin suunnittelemaan kameraa. Aikani ihmeteltyäni ja värkättyäni siitä tuli tällainen.

Kamera, ensimmäinen versio

Tuossa edessä on objektiivi (Rodenstock Apo-Gerogon f9/150mm) ja takana on tarkennusta varten tuo leivinpaperi.
Homma ei mennyt aivan kuten piti (tuosta kuvasta puuttu vielä palje, jonka virkaa toimitti musta jätesäkki). Mikä sitten meni pieleen, no varmaan kaikki mahdollinen.

1. Tarkennus, en vielä tiennyt miten olisin tarkentanut (itseasiassa luulin, että kunhan jonkinlainen kuva tulee leivinpaperille niin homma OK)
2. Pimiö, ei siellä sittenkään ollut ihan niin pimeää, osa teippauksista joilla muista paperi olli teipattu ikkunoihin oli jossain vaiheessa hieman irronnut, joten valoa vuoti sieltä, samoin kun valoa vuoti katosta, jossa on tuuletin höyryjen poistoon. Eli nega taisi saada vähän valoa.
3. Kehitys, en malttanut pestä kehitysallasta, vaan kaadoin paperikehitteen vain pois ja otin vedet siitä lasten ammeesta jossa olin liottanut kuviani. Se oli aivan liian kylmää.

Eli, kuten arvata saattaa, en saanut kuvaa aikaiseksi, vaan ihmeellisen negan jossa oli joku haamu….