Tuo keskijalan kiristys ei toiminut sitten kuitenkaan ihan niinkuin ajattelin, eli reikä ja molemmille puolille puulätkä, sitten vaan kiristys tuolla kahvalla. Ei se kiristä tarpeksi vaikka kuinka vääntäisi, Eli nyt täytyy miettiä uudelleen tuota rekennetta, miten saisin tuon kiristyksen tapahtumaan sivuilta. Yhdellä sivustolla oli hieno systeemi, mutta liian hieno meikäläisen taidoille.
Olen yrittänyt miettiä jotain vähän samantyyppistä pikalukitus-systeemiä kuin pyörissä on. Jos sellaisesta saisi viritettyä jonkun kiristyksen. Katsotaan ja mietitään. Hyviä ideoita otetaan vastaan.
Tässä kuitenkin kuva miltä jalusta näyttää.

Pienikin ulkopuolella olevan puuosan puristus aikaansaa kitkan joka pitää.
Vanne ympäri johon vipu kiinni hitsattuun mutteriin? Mutta hieno on jalusta!
Sain toisen vinkin ulkomaiselta http://www.f295.org saitilta laittaa noihin ulkopuolisten jalkojen kohdalle tulevaan puupalaan jotain teippiä, sen verran, että keskijalka jää aavistuksen sisemmäksi, kokeilen ensin sitä. Toinen vaihtoehto olisi hioa hieman keskijalkaa tuon puupalan alta jolloin sama asia tapahtuisi. katsotaan kuinka käy.