07.19.08

Pysähtyminen Kap Kaupunkiin

Posted in Earl Grey at 12:22 am by Earl Grey

Viikkojen purehtiminen alkoi ottaa yhden jos toisen hermoille, lähtiessämme Paroni von Richthofenin luota kaikki oli hyvin, mutta tuulet eivät olleet matkamme aikana koko ajan suotuisat joten olimme joutuneet matkaamaan Kap Kaupunkiin pidemmän ajan kuin oli alunperin tarkoitus. Nyt kutenkin alkoimiehistö olla kapina mielialalla, koska ruoka ja juoma ei ollut enää ensiluokkaista. Arvaahan sen kun on purjehdittu useampi viikko.

Meillä oli täysi työ Sir Twiningsin kanssa pitää miehistö kurissa, mutta onneksi meillä oli vielä viiniä edellisestä pysähdyksestä jäljellä, joten saimme onneksemme silä meihistön hieman rauhallisemmaksi, mutta ei sekään kestäisi ikuisuuksiin.

Onneksi Etelä Afrikan Kap kaupunki tuli näkyvin ja pääsimme maihin ilman suurempia vahinkoja, mitä nyt muutama matruusi päätti jäädä maihin ja yrittää seuraavalla jonnekin Eurooppaan menevään laivaan. Matkaa olisi vielä Kiinaan, joten kaikki miehistö olisi tarpeen. Onneksi Sir Twinings wanha kettu, osaa järjestellä ja puhua. Hän sai puhuttua muutamia Suomalaisia merimiehiä jotka olivat odottamassa laivaa Suomena suuntaan, meille mukaan Kiinaan.

Ajatuksia Kiinasta

Posted in Earl Grey, Laivalla at 12:07 am by Earl Grey

“Mitä muuta olit ajatellut tehdä Kiinassa kuin hakea teetä, teen haku kait ei ollut ensimmäinen ajatuksesi tälle matkalle lähdettäessä?” Kysäisi kuin ohimennen Sir Twinings maistellessaan hyvin haudutettua teetä. “Kyllä kai sinä ystäwä hywä muistat wiimeisen matkamme jolloin tapasin tämän teemyyjän tyttären. Häntä minä olen menossa tapaamaan, jos totta puhutaan. Minkä sitä mies sydämellen woi.” “Waikewn ole häntä koskaan wirallisesti tawannut, niin – totta wieköön ystäwä hywä- olen tawannut hänet salaa muutamia kertoja, en wain ole kertonut asiasta kenellekkään tähän mennessä. Aion wiedä hänet maasta ja tulen tarwitsemaan siinä apuasi, hywä ystäwäni.

“Uskoisin sinun pystywän pidättelemään sopiwassa kohdassa tee-keisaria, että saan kiidätettyä tee-keisarin tyttären laiwalle.” “Tämä tulee olemaan minun osalta wiimeinen matka Kiinaan jos wain saan hänet waimokseni”